Kun olin lapsi meillä oli vain kahdet sakset: isot sakset ja pienet sakset. Aina ne löytyivät omasta paikastaan ja joskus äiti vei ne terotettavaksi  veitsien kanssa jonnekin. Niillä oli arvo.



Kirppareita kierrellessä on mukaan tarttunut muutamat pienet sakset.  Reunimmaisissa saksissa lukee fiskars, mutta keskimmäisissä ei näy valmistajaa, ovat hiukan kömpelön oloiset, olisko jonkun sepän tekemät. Pienimmät teräväkärkiset ovat  pienten ompelusaksien kokoa. Ja kaarevapäiset lienevät kynsisakset.

Käytin nämä  suutarilla teroitettavina  ja  meille syntyikin pitkä keskustelu siinä korjattavien kenkien ja laukkujen keskellä  liimantuoksuisessa nostalgisessa suutarinverstaassa.

Kotimaiset sakset hän mielellään teroittaa, ne on tehty käyttöön ja teroittaminen onnistuu, mutta paljon on niin huonoja materiaaleja saksissa ja veitsissä, että ei kannata edes yrittää. Sama koskee laukkuja ja kenkiä. Korjaus ei aina ole mahdollista.

Tavaran arvo on tänään eri kuin minun lapsuudessani. Kertakäyttökulttuuri  kauhistuttaa...Yritän itsepäisesti  pitää huolta tavarasta, joka on  säilynyt ja toimii vielä täydellisesti.

Miten sen lapsille opettaisi, vai onko se turhaa, kun niin harva enää vanhan tavaran käyttöarvon ymmärtää.

Noilla pikku ompelusaksilla päättelytyökin on juhlaa. Ne tuntuvat käteen niin erilaisilta.

katariina